Vatsavaivoja
Tosiaan siis tämän vatsakipuilun / oksentelun syyksi on mitä todennäköisemmin paljastunut sappikivet. Aluksi luullun vatsataudin sijaan. Kipukohtaus alkoi aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta miltein heti ruokailun jälkeen ja lamauttaa kropan täysin. Olen ennenkin kärsinyt näistä samankaltaiista kivuista, mutta niitä on tullut niin harvakseltaan että ovat menneet normaalien vatsanväänteiden piikkiin.
Kipu on kovimmillaan ylävatsalla josta se leviää selkään lapaluiden lähelle ja polttaa niin ettei tiedä missä asennossa olisi.
Seisominen, istuminen, konttaaminen, makaaminen mahallaan, kyljellään, kuuma ,kylmä..... mikään ei auta.
Ja liekö kivun kovuudesta, vai mistä johtuen ihan hillittömät monen tunnin oksennus sessiot tähän päälle niin ei ole herkkua, voin kertoa. Tätä olotilaa en toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleni.
Alla olevasta linkistä pääsee kurkkaamaan lisää sappikivistä.
No mutta siis asiaan. Pointtina tässä kirjoituksessa oli siis se että kun yh äiti sairastaa, miten tulee toimia?
Olin tosiaan maannut kipukohtauksen kourissa kylpyhuoneen lattialla jo kolmatta tuntia kunnes aloin miettiä että mitä teen lasten kanssa? Enää ei riittäisi oven takaa huudellut ohjeet, isosiskolle: "laittaisitko kiltti pieni teille iltapalaa kun äiti on nyt tosi kipeä". Tai pojalle: "Katso vaikka jotain piirettyä hetki, äitin pitää olla hetki vielä täällä. Ei ole mitään hättää".
Entä jos joudun yöllä lähtemään sairaalaan? Mitä lapset ajattelevat kun kuulevat minun vaikertavan ja oksentavan kylpyhuoneessa? Tai mitä jos kuolen tänne kylpyhuoneen lattialle?
Niin kamalalta kuin nämä asiat kirjoitettuna kuulostavatkin, mutta olivat minulle todellisia ajatuksia sillä hetkellä. Mietin vain että onneksi lapseni ovat sentään jo sen verran isoja että pärjäävät noin yleisesti ottaen hetken omillaan. Entä jos minulla olisi 2 leikki-ikäistä lasta? Miten minä sitten pärjäisin?
Itsepäinen kun olen ja muiden apua en pyydä kuin hätätilanteessa, päästin siis tämänkin avun pyynnön lipumaan ehkä hieman liian myöhäiseksi. Lopulta sain kerättyä sen verran voimia että pyysin tytärtäni soittamaan isälleen että josko hän voisi tulla noutamaan lapset ja huolehtia heistä yön yli, koska itse siihen en nyt todellakaan kykene.
Meidän tapauksessamme (luojalle kiitos), lasten isä, asuu sen verran lähellä. Että tällaiset pikahälytykset ovat ylipäätään mahdollisia, kello oli kuitenkin jo puoli 10 illalla. Joka tapauksessa hän tulikin paikalle miltein heti, ja tarjoutui jopa viemään minut lääkärille, johon en kuitenkaan suostunut.
"Lääkäriin ei mennä päivystysaikana, kuin hätä tapauksessa".
Ja tiedättehän sen tunteen, kun on oikein kipeä, tahtoo vaan olla omassa rauhassaan eikä mennä mihinkään lääkäreiden aulaan selittämään että mistä sattuu ja kuinka paljon....
Lasten lähdettyä, mietin että mitä jos pyörryn tänne lattialle kivuissani, enkä enää herääkkään. Vedin puhelimeni tiukasti käsieni väliin ja laitoin jopa näppäinlukon pois päältä, jotta tarvittaessa voisin soittaa apua nopeasti paikalle.
Taas mieleen hiipi ajatus siitä miten tärkeää olisi jos jakaisi elämänsä toisen aikuisen kanssa. Olisihan se huomattavasti helpompaa esimerkiksi tällaisina hetkinä. Toinen olisi huolehtimassa sekä lapsista että auttaisi sairasta ja olisi edes paikalla jos todellinen hätä iskisi.
Siihen minä sitten nukahdin, kylpyhuoneen lattialle yrjöämpärin ja kylmäpussien viereen, puhelin toisessa kourassa ja Litalgin kipulääkke purkki toisessa kourassa sekä kylpytakki peittona. Aamuyöstä 4 aikaan kun havahduin hereille, sain kiskottua itseni sohvalle loppu yöksi. Laitoin jopa puhelimeen herätyksen että varmasti en myöhästyisi aamulla töistä.... (en tiedä mitä mielessä sillä hetkellä liikkui??) Olin epäonnistunut äiti, ja huono työntekijä, olin pohjamutaa ja heikko ihminen.
Aamulla, vaikka olo oli jo huomattavasti parempi. Päädyin kuitenkin soittamaan töihin, että pysyisin kotona tämän päivän. Myöhemmin päivällä tämä osoittautui oikeaksi valinnaksi koska sama meno jatkui toistamiseen, joskin hieman laimeampana tällä kertaa.
Siinä meni sitten toinenkin päivä maaten ja yrittäen selvitä hengissä näiden karseiden kipukohtauksien ajan. Päätin käntyä lääkärin puoleen heti maanantaina, ja ottaa selvää mitä sisälläni oikein tapahtuu.
Kaikki te joilla on ihana huolehtiva aviomies/poikaystävä. Olkaa onnellisia. Ja vaikka ei olisi niin ihanakaan, ja vaikka olisi oikeastaan ihan älykääpiö.... mutta jos hän auttaa ja hoivaa sinua kun olet sairas, muista kiittää tätä lahjaa jonka olet elämääsi saanut, ja muista kertoa hänelle miten arvostat tätä elettä hänessä.
Yksinäinen ihminen, on sairaana ollessaan vielä kaksinverroin enemmän yksin, ja se olotila ei ole mukavaa.
