Lomapäivä nro 2
Lapsia alkaa ihan oikeasti olla jo vähän ikävä... pakko myöntää. Toisaalta on ollut ihanaa vaan olla ja nauttia lomasta omassa tahdissaan. Täksi päiväksi olin varannut itselleni hiukan hemmottelua, kiitoksena tai kannustimena siitä että olen ollut savuton pian jo kolmatta viikkoa. HYVÄ MINÄ!!!
Aamulla nukuin pitkään, herätyskello ei ollut soimassa. Herättyäni sain käskyn ystävältäni pukea vaatteet päälle ja raahautua aamukahville rantaan. Vaatteet niskaan, koiran kanssa pikainen lenkki ja siis aamukahville. Hetken siinä rupateltiin niitä näitä ja hörppäiltiin aamukahvit ja ihanat lämpimät kanaleivät, sitten olikin aika rientää hoitolaa kohti.
Pala taivasta

Lötkähdin siis Evan asussa hoitopöydälle, jonka jälkeen hieroja peitteli munut monin kerroksin filttejä, pyyhkeitä ja kääreitä (tai ainakin siltä se tuntui). Olo oli kuin vauvalla konsanaan. Selän päälle lastattiin kuumia kiviä, niitä oli aika paljon, tai ainakin ne painoivat melkoisesti.
Olo oli kuin taivaassa.
Taustalla soi ihana rentouttava musiikki ja hieroja aloitti hieromaan öljyttyjä jalkoja varpaista pakaroihin. Välillä kuumia kiviä aseteltiin pitkin jalkoja ja välillä niillä taas hierottiin. Kun toinen jalka oli käsitelty kokonaan jalkapohjan päälle laitettiin yksi todella kuumalta tuntuva kivi, jonka jälkeen jalka paketoitiin ihanaan kapaloon. Sitten oli toisen jalan vuoro.... tässä vaiheessa taisin nukahtaa hetkeksi.

EIII VÄHÄN AIKAA VIELÄ!!! mutta sitten alkoi vasta se hieronnan huippu juttu. Selän hieronta ihanilla kuumilla kivillä.... What more can i say... Perfecto!!!
Lämpö ja laadukas hierontaöljy sai ihon tuntumaan ihanan pehmeältä ja kimmoisalta. Aivan ihana hoito. Suosittelen ehdottomasti kaikkia kokeilemaan. Ja tämän hoidon maksoin siis niillä rahoilla joita en ole tuprutellut taivaan tuuliin, lopetettuani tupakoinnin. Hieroja suositteli myös kokeilemaan yrttinyytti hierontaa, johon varasin jo ajankin muutaman viikon päähän. Taas on siis jotain mitä odottaa.
Hieronnan jälkeen oli pienen juomatauon ja vaatteiden pukemisen aika. Sitten heittäydyin pöydälle toisin päin makuulle. Vuorossa ripsien pidennykset. Minua raukkaa kun ei ole luotu kovinkaan "ripsikkääksi", niin tällä konstilla voin siis saada mahtavat pitkät ja tuuheat ripset.
Ovat sekä kivan näköiset, mutta myös todella käytännölliset, koska meikkiä ei tarvitse laittaa välttämättä ollenkaan ja silmät näyttävät aina hyviltä. Sain vielä ripsien laiton ajaksi peiton alle muutaman lämpimän kiven rentouttamaan lantion lihaksia. Siinä silmät kiinni kölliessä ja kuunnellessa rauhallista musiikkia taisin nukahtaa toisen kerran.
Jostain kaukaa unien keskeltä kuulin hennon äänen
"nyt oltaisiin valmiita"....
Peilistä katsoi rentoutuneen ja onnellisen näköinen äiti joka oli saanut rahoilleen 100% vastineen. Kiitos, kiitos, kiitos... en muista montako kertaa mahdoin sitä siinä toitottaa, mutta se vaan oli niin ihanaa :)
Nyt kotiin, peiton alle ja lukemaan aloittamani kirja (Riadin tytöt) loppuun. Ihana aamupäivä.
Illalla ajattelin leipoa suklaakakkua ja pyytää ystävää iltateelle.
Olit sitten töissä tai lomalla. Unohda hetkeksi päivän kiireet ja murheet. Anna itsellesi hetki aikaa, rentoudu ja mieti mukavia asioita. Elämä on liian lyhyt murehtimiselle. Netti on pullollaan kaiken maailman rentoutus musiikkeja. Kokeilkaapa illalla laitta jokin näistä musiikeista soimaan ja rentoutukaa koko perheen voimin. Minä ja lapseni teemme tätä toisinaan. Koko porukka äidin sängylle lötköiksi, silmät kiinni ja musiikki soimaan. Voin taata että vilkkaimmatkin vesselit nukahtavat huomattavasti paremmin tällaisen jälkeen.
Meillä on ainakin toiminut loistavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti