Miksi ihmiset hakevat aina parisuhdetta? Luoko se jonkinlaista turvallisuutta elämään?
Moni sinkku (käytän nyt tätä sanaa, vaikka en siitä niin kovin välitäkkään) elää aivan onnellisena. Eikä edes tahdo luoda pysyvää parisuhdetta. Mikä heitä vaivaa? Ovatko he sitoutumiskammoisia? Vai onko heidän elämänsä oikeasti sellaista mitä he tahtovat?
Toki sinkkuna, ihmisellä on tietynlainen vapaus olla ja mennä miten tahtoo, ja voi olla että moni parisuhteessa eläjä antaisi mitä vain, päästäkseen heidän paikalleen. Mutta eikö ihmistä ole luotu elämään pariskuntana?
Itse olen tällä hetkellä ihan tyytyväinen elämääni. Mutta valehtelisin jos sanoisin että, en kaipaa lähelleni ihmistä. Ystävät ja tuttavat ovat toki suurena apuna, kun kaipaan juttuseuraa, mutta ajaako se saman asian kuin parisuhde? Entä juhlapyhät, lomat tai muut vastaavat ? Sinkkuna tuntee aina olonsa hieman ulkopuoliseksi, kun tuttava pariskunnat suunnittelevat kesälomiaan tai muuta vastaavaa. Eikä olo ole välttämättä myöskään kovin mukava jos satut olemaan porukan ainut sinkku illanistujaisissa.
Olisihan se ihanaa jakaa unelmat ja arjen haasteet, niin ilot kuin surutkin jonkun tärkeän ihmisen kanssa. Sitä ei pidä kieltämän. Mutta entä ne parisuhteiden varjoisat puolet? Siis ollako vai eikö olla? Kas siinä pulma.
Toisinaan kun kuuntelen ystävieni vuodatusta siitä miten huonossa liitossa he elävät ja miten kaipaavat niitä aikoja, jolloin kukaan ei ollut "kontroloimassa" heidän elämäänsä. Mietin hiljaa, mielessäni hymyillen, miten onnekas olenkaan.
Minulla on toki ollut onnea saada 2 ihanaa lasta, joitka tuovat elämääni niin paljon iloa ja rakkautta. Mutta entä ne ihmiset, jotka elävät aivan yksinään? Ja entä, kun omat lapseni kasvavat ja muuttavat omilleen?
Miten minun raukan sitten käy? Tahdonko vanheta yksin, jos minulle edes elinaikaa suodaan niin pitkää?
Tahdommeko aina sitä, mitä meillä ei ole?
Päädyn siis lopulta sellaiseen johtopäätökseen, että en välttämättä tarvitse vakituista kumppania vierelleni kulkemaan.
Mutta jos sellainen jostain sattuisi elämääni ilmestymään, olisin siitä äärettömän onnellinen.
kuva: medimanage.com
Kaikkihan meistä tarvitsevat rakkautta. Elimme sitten yksin tai yhdessä....... <3 <3 <3
Löysin sattumalta blogisi ja jämähdin tänne. Ihanaa lukea toisen ajatuksia kun ne ovat ihan niinkuin omani. Olemme samanikäisiä, mutta itse olen vasta opettelemassa tätä sinkkuäitiyttä...
VastaaPoistaKiitos kommentista :). Tämä on oikeastaan aika ihanaa :) mihinkään ei kannata kiirehtiä. Itsekin olen tosiaan ollut jo pidemmän aikaa yksin. Mutta nyt lasten kasvettua isommiksi alan kaivata syliä johon iltaisin käpertyä.
PoistaHyvää talven jatkoa ja treffeille vaan rohkeasti, vaikka ihan kaveri mielessä.