Eilen lapset siis menivät isälleen viikonloppua viettämään (oikeastaan nappi ajoitus, koska eilinen päivä oli todella hankala tupakkalakon suhteen. Sain siis ihan itsekseni kirota koko maailman alimpaan helvettiin ja kiukutella yksikseni miksi kaikki asiat menevät päin mäntyä).
Elinyt minulla olisi siis sitä "omaa aikaa" tarjolla. Liekkö tämän energisyyden syynä tupakoimattomuus vai mikä, olen saanut haalittua täksi päiväksi kaikkea kivaa puuhaa.
Aamulla heräsin jo aikaisin ja lähdin ystävän kanssa kirppari kierrokselle. Eipä ole taas aikoihin tullut käytyä kirppareilla. Hyvää tavaraa oli yllin kyllin ja ostinkin muutamia juttuja lapsille ja yhden kirjan itselleni iltalukemiseksi (nyt kun en siis enää käytä illalla aikaa parvekkeella tupakointiin). Huoh... vaikka mieli niin tekisikin.
Kirpparisaalista........
Kirpparikierroksen jälkeen suuntasimme elokuvateatteriin ostamaan liput illan näytökseen
21 tapaa pilata avioliitto. Mahtaakohan olla yhtä hauska, mitä traileri antaa ymmärtää?
Illalla sen sitten näkee.
Samalla pistäydyttiin vähän syömässä viereisessä kahvilassa. Yksin ollessa, kun ei oikein viitsi kokkaillakaan. Ystävä antoi myös ihan omin pikku kätösinsä väsäämän ystävänpäivä patalappusen, ettei näpit palaisi soppaa hämmentäessä :) Ihanaa kun on tuollaisia aitoja ystäviä <3
Minulla kun tosiaan on nyt ihan hirveä kesän ja auringon kaipuu, päätin vielä pikaisesti pistäytyä solariumissa, jospa se edes hiukan piristäisi tätä kalkkilaivan kapteeni lookkia.
Silmät kiinni ja siellä UV lamppujen lämpimässä syleilyssä, mietin hetken olevani tahitin rannoilla nauttimassa mansikka-margariittaa.... Voi että, kun ihmisellä olis enemmän aikaa ja rahaa.....
Kotiin päin ajaessamme bongattiin vielä paloharjoitukset ja Uuuhhh... ihanat palomiehet. Mikäköhän niissäkin oikeen viehättää? Kai se on vaan joku naisen vaisto, tykästyä miehiin jotka pelastavat ihmishenkiä....
No mutta nyt pikaisesti kotiin. Koiran kanssa lenkki, hiusten värjäys, pikku päikkärit ja illalla leffaan....
Aloituspakkaukseen kuului kaikki tarvittavat vermeet. Lisäksi ostin vielä yhden pullon nestettä joka on siis nikotiinitonta ja mentholin makuista.
Laitoin tähän yhden esittelyvideonkin missä kerrotaan aika hyvin sähkötupakasta.
Sähkötupakka on hiukan normaalia tupakkaa isompi .
Tätä voi siis pahan himon iskiessä tuprutella rauhassa vaikka sisällä koska se ei haise ollenkaan.. Kävelen nyt siis sähkötupakka taskussa koko ajan.
Sähkötupakassa, siis tässä minun omassani ei ole mukana ollenkaan nikotiinia joten valitsin vielä näin aluksi nikotiinilaastarin auttamaan vieroitusoireiden hoidossa.
Laastaria pidetään paikallaan 24 tuntia. Vaihtoehtona oli myös 12 tunnin laastari joka siis poistettaisiin yöksi, mutta koska minulle vaikeinta on aamut ilman tupakkaa. Minulle suositeltiin tätä 24 tunnin laastaria.
Pakko paatuneena tupakoitsijana myöntää, että kyllä tästä on apua. Vaikka tupakan himo iskeekin välillä, on se huomattavasti laimeampi kuin ilman laastaria ollessa.
Minulle neuvottiin myös, että jos ja kun tupakkahimo iskee, tee jotain 15min ajan ja se helpottaa. Eilen illallakin aloin tiskata, vaikka meillä on tiskikone. Kävin koiran kanssa ylimääräisellä lenkillä ja jätin tupakkaaskin kotiin, pesin ja viikkasin pyykkiä, imuroin.... tein siis vaikka mitä aina kun himo iski. Hyvin kestin ja tosiaan vartissa se suurin tupakan tarve meni ohi.
Tänään töissä aamupäivällä iski tosi paha olo. Oksetti, hermostutti ja kaikki ärsytti ihan älyttömästi. Päätäkin särki ja kädet tärisi. Mittailin välillä verenpainetta ja pulssia... molemmat kohosivat päivän aikana huippu korkeisiin lukemiin. Kävin ostamassa karkkipussin ja siinä se työpöydällä tönötti tyhjänä loppu päivästä.
Olo ei vaan tuntunut yhtään helpommalta työkavereiden tsemppauksesta huolimatta.
Soitto työterveyshoitajalle ja hetken rupattelu auttoivat hiukan. Sain neuvoja joilla päästä tämän päivän yli. Huomenna kuulemma helpottaa!! Just nyt en oikein usko siihen :(
Kotiin tultuani otin pitkän kuuman suihkun ja avasin toisen karkkipussin.... tätä vauhtia minusta tulee valas!!!
Onkohan tämä sitä kurjuuden maksimointia? Ei miestä, ei tupakkaa.... ei yhtään mitään.
Menee siis kaikki samalla surkuttelulla!
Mietin vaan miten ihana kesä on tulossa jos pääsen irti tupakasta ja löydän mun ikioman prinssin.
Päätettiin vielä siskon kanssa, että jos päästään tupakasta irti, tehdään joku ihana matka niillä säästetyillä rahoilla jotka oltaisiin tupruteltu taivaan tuuliin. Siis matkaesitettä lueskelemaan ja napostelemaan loput Marianne karkit!!!
Nyt olen siis ollut polttamatta 29 tuntia 35 min ja 7 sekunttia.......
Kyllä nyt se sitten alkaa. Tai ei oikeastaan nyt, vaan ensi viikolla.
Olen päättänyt, taas kerran aloittaa tupakkalakon! Tai oikeastaan olen päättänyt lopettaa keuhkojen tuhoamisen kokonaan.
Tänään liityin ActiveStop
http://www.activestop.fi/default.aspx
sivustoille ja tei suunnitelman siitä miten pääsisin eroon tupakan pahasesta. Varsinaiseksi lopetuspäiväksi valitsin ensi viikon maanantain 11.2.2013
Nyt iski jo vähän paniikki, vaikka turvallisia tupruttelupäiviä on vielä reilusti jäljellä.
Mistä tämä päätös nyt sitten sai alkunsa?
No siskon innoittamana olen päättänyt myös itse yrittää.
Tällä kertaa oikein tosissaan. Jos 20 vuotta säännöllisesti tupakoinut siskoni, joka ei ole varmaankaan koskaan ollut koko päivää polttamatta voi lopettaa, niin kyllä voin minäkin!
Myös kuva tupakoijan keuhkoista kauhistutti.
Miten siis lopetan?
Tavaksi valitsin näin alkuun nikotiinikorvaus tuotteet, joita kävin tänään lounastauolla hankkimassa apteekista. Ensimmäisen laastarin liimasin itseeni heti töissä. Laastaria pidetään siis 24h kerrallaan eli huomenna vaihdan uuden tilalle. En ole koskaan tupakoinut töissä, mutta tänään lounaalta ja apteekki reissulta palatessa iski ihan kamala tupakan himo, ja poltin yhden ikään kuin symbooliksi lopetukselle... kuulostaapa hassulta ja oikeastaan aika pelottavalta. Minähän olen ihan tupakkaan koukussa!!!!! Ihan kuin AA-kerhossa konsanaan. Hei, minun nimeni on ..... ja olen nikotinisti!
Työpäivän jälkeen tulin kotiin (yleensä poltan tupakan jo kotimatkalla) mutta tänään en sitä tehnyt.
Ei oikeastaan tehnyt edes mieli. Auttaakohan tämä laastari tosiaan asiaan?
Kotona tein ruokaa ja syömisen jälkeen, mikä sen parempaa kuin ruoan jälkeinen kahvi sekä se 5 minuutin hiljainen hetki parvekkeella syöpäkääryleen kera. (Näin siis yleensä toimin).
Tänään en juonut kahvia ruoan jälkeen koska ajattelin sen herättävän tupakanhimoni. Sain hyvin pidäteltyä itseäni melkein tunnin kunnes hirveä himotus iski taas!!!
Mietin mielessäni, "jos nyt poltan yhden, mutta loppu iltana en enää yhtään".
Mitä minä tässä itsltäni lupaa kyselen? Menin siis ja sytytin tupakan, joka jostain syystä ei maistunut yhtään niin hyvältä kuin aikaisemmin. Olikohan syynä kahvin puute, vai omatunto joka soimasi heikkouttani.
Olenko tosiaan näin heikko? Luusereiden luuseri!!
No kello on nyt hiukan yli 6 illalla ja olen siis polttanut 2 tupakkaa, tänä ensimmäisenä "lopetusyritys" päivänä normaalin 10 sijaan. Eli mielestäni ihan hyvä alku. Ja kuten aiemmin jo mainitsin, varsinainen lopetuspäiväni on tosiaan ensi viikolla.
Taidan viedä tupakkaaskin nyt autotalliin, jotta se ei olisi niin lähellä jos himo taas yllättäen illalla iskee.....
Hoen nyt täällä itselleni kuin mielipuoli "kyllä sinä pystyt siihen, pystyt sinä"!!!!
Lapsetkin kannustavat niin ihanasti. -"hyvä äiti kun et polta, haisetkin niin pahalta tupakan jälkeen, ja tiedätkö äiti, että tupakka tappaa"!!!!
Apua, mitä nuo pienetkin mahtavat ajatella, millaisen esimerkin heille annan jos en voi lopettaa tupruttelua? Olenko syypää siihen, jos he alkavat tupakoida?
Nyt kyllä otan itseäni niskasta kiinni ja pysyn päätöksessäni.... ainakin viikon, päivän, tunnin.... no seuraavat 10 minuuttia......
Helppoa se ei tule olemaan ja mitään muuta en lupaa kuin yrittää.
Nyt siis nikotiinilaastarin itseeni liimanneena, popsin nikotiinipastilleja. Jos ihan kamala himo iskee niin sähkötupakka kehiin.....
Toivotan itse itselleni onnea! Pitäkää peukkuja että mun lakko/lopetus onnistuisi.
Tämä on taas niin, niitä päiviä kun olisi kannattanut vaan jäädä kotiin peiton alle märehtimään omaa elämäänsä.
Jollain ihmeellä sain luovittua kuitenkin työpäivän kunnialla päätökseen ja raahauduttua kaupan tungoksesta kotiin painavien kassien kera. Olisipa ihanaa kun olisi mies joka kantaisi kauppakasseja.
No ei auta valittaa, itseppähän on osansa valinnut.
Kotona odotti flunssainen ja kuumeinen lapsi (tai nuorihan tuo jo on) mutta minun pikkuiseni kuitenkin <3
Yksinhuoltaja äidin arki ei ole aina niin ruusuilla tanssimista. Yksin hoidat sekä äidin että isän virkaa.
Olla elättäjä, taksikuski, hoitaja, kokki, siivooja, remonttireiska...... ja käydä vielä kaiken lisäksi töissä.
Juuri tällä hetkellä paheksun parisuhteessa eläviä naisia jotka valittavat miten rankkaa heidän elämänsä on. Niin usein saan kuulla siitä miten helppoa minulla on koska saan joka toinen viikonloppu viettää "omaa aikaa" ilman lapsia, kun he ovat isällään tai isovanhemmilla. Totuus noista "vapaa viikonlopuista" on kyllä aivan toinen kuin voisi kuvitella. Yleensä siivoan, teen rästiin jääneitä töitä tai olen vaan ja nautin hiljaisuudesta.
Saa siis tulla kokeilemaan, miten helppoa tämä yksin lasten kanssa eläminen on.
Tällä hetkellä vaihtaisin mielelläni paikkaa parisuhteessa (vaikka vähän huonommassakin) elävän kanssa.
Omasta alavireisyydestäni huolimatta, päätin piristää mun kullan-nuppua ja tehdä hänelle jalkahoidon. Ihmeesti se vaan piristää mieltä kun lapsen saa hymyilemään pikku asioilla.
Tänään kun oikein kaipaisi jotain ihanaa ja piristävää viestiä tai puhelua... niin eihän sitä tietysti tule.
Voi surkeuden huippu!!! Treffeillekin piti mennä, mutta minkäs teet kun lapsi sairastaa.... asiat tärkeysjärjestykseen siis.
Tänään on siis todellakin ollut sellainen päivä että kaipaan Bridget Jonesin tyyliin kahta lempi miestäni Beniä ja Jerryä enemmän kuin arvaattekaan. Onneksi pakkasessa oli purkki pahan päivän varalle!
Koti on nyt niin hiljainen. Toinen lapsista on isänsä luona ja toinen tosiaan nukkuu flunssan kourissa.
Nyt siis märehdin tässä kunnon itsesäälissä, vedän peiton korville, otan koiran kainaloon, syön purkillisen jäätelöä ja yritän parhaani mukaan miettiä mukavia asioita.
Illalla vielä lenkki koiran kanssa ja nukkumaan.... Tänään en siis tee yhtään mitään ylimääräistä!! Eivät ne pyykit karkaa sieltä kylppäristä vaikka en niitä tänään pesisikään. Eikä tuo kovaa vauhtia kasvava villakoira kenneli sohvan takana myöskään häviä vaikka en niitä tänään imurilla metsästäisikään.
Kun ei vaan jaksa, niin ei vaan jaksa. Ja pakkohan ei ole, kun itse saa päättää :)
Tässä muutama lehdistä näpsitty otsikko joihin siis silmäni osuivat...
Eilen illalla keräilin kotoa ison kasallisen lehtiä, ja asettauduin peiton alle lueskelemaan, mitä lehdet pitivät sisällään.
Tässä siis muutaman jutun otsikko, joita lueskelin. Miten ollakaan kaikki aiheet sivusivat jotenkin rakkautta, treffejä tai unelmia.
Valitseeko siis ihminen vaistomaisesti sellaisia lehtiä joissa puhutaan niistä asioista joita hän tahtoisi elämässään saavuttaa?
Ostavatko miehet tekniikan maailma tai autolehtiä jotta voisivat ihastella uusia autoja, joihin heillä ei kenties ole varaa mutta jota he salaa toivovat?
Tai ostavatko jotkut ihmiset remontoi ja rakenna lehtiä, kun haaveilevat oman kodin rakentamisesta?
Omat lehteni olivat toki tulleet ystäviltä tai siskolta (jotka ovat onnellisesti naimisissa). Eli itse en ollut niitä valinnut. Jäin vain miettimään, olivatkohan he tarkoituksella valinneet minulle tuotavaksi nuo lehdet?
Olenko siis heidän silmissään, niin epätoivoinen ja kovaa vauhtia ajautumassa vanhaksipiiaksi?
no joka tapauksessa lehtien jutuista sain hyviä vastauksia ja vinkkejä minua askarruttaviin kysymyksiin.
Kevät tulee.... olen valmis!
Lopuksi selailin vielä ystävän tuomaa uutta Friendtex kuvastoa ja haaveilin keväästä ja kesästä. En millään malttaisi enää odottaa. Tätä kaamosta on kestänyt jo ihan liian pitkään. Kevät ja kesä saavat ihmiset hyvälle tuulelle ja kaikki ympärillä näyttää niin kauniilta.
Pitäisikö siis tilata jo muutama pirteän värinen kesävaate ja alkaa pikkuhiljaa, valmistautumaan kevään tuloon?
Ulkona paistaa aurinko, mutta töitä pitäisi tehdä... :(
Pää on ihan tyhjä ajatuksista, eikä mistään oikein tunnu tulevan mitään.
No annan sen itselleni anteeksi, koska tänään on sunnuntai.
Mulla on myös ihan hirveä halipula. Tänään aion siis halata kaikkia, jotka sattuvat mun tielleni. Paitsi naapurin ilkeää mummoa!!! Aloitankin heti aamusta lapsien halaamisella ja kerron heille miten tärkeitä, he minulle ovat.
Ajattelin illalla olla oikein ihana pullantuoksuinen äiti ja paistaa ison kasan lettuja kermavaahdon ja mansikkahillon kera.
Talvi ei ole minun aikaani. Mutta pakko myöntää, että näin kylmään aikaan ihmiset ovat jotenkin lähempänä toisiaan. Tai ehkä se vain näyttää minulle siltä. koska olen yksin.
Parvekkeella illalla istuskellessani, katselin kun pariskunnat kävelivät käsi kädessä iltalenkillä. Ja sydäntä lämmittäviä tunteita pulppusi taas sisuksiin. Miten ihanaa olisi jos joku pitäisi minunkin kädestäni kiinni liukkaalla kelillä ja varmistaisi etten kaadu...
Parevekkeen alle oli myös raapustettu tuo ihana rakkaudentunnustus, joka sekin sai mieleni jotenkin haikeaksi. Miksi ei kukaan kirjoita minulle tuollaista viestiä? Toisaalta oli ihanaa että joku oli saanut kokea jotain noin romanttista.
Eleiden ja tekojen ei siis tarvitse olla suuria, eikä niihin tarvitse kulua rahaa. On ihanaa kun huomaa toisen vain ajattelevan sinua tehdessään jotain pientäkin.
Ihana mies kaupassa!
Kuten ehkä jo joku muukin on havainnut, joko mainosten tai muun kautta. On kaupoissa ollut jo jonkin aikaa mynnissä Lambin aivan ihanaa wc-paperia. Mä olen niin rakastunut tähän ihanuuteen!!!
No asiasta eteenpäin. Kävin tosiaan perjantaina työpäivän jälkeen kaupassa. Ja jo tavaksi muodostuneena suuntasin askeleeni wc-paperi osastolle, jotta voisin taas ostaa ihania ajatuksia paperille painettuna ( nyt joku saattaa miettiä, että mitä sillä on väliä mihin takapuoltaan pyyhkii, mutta kyllä sillä on). Näistä ihanista kirjoituksista saa jotenkin positiivista energiaa ja samalla ne muistuttavat siitä miten pienillä teoilla on suuri merkitys.
... Niin siis asiaan. Olin siinä hyllyjen välissä tosiaan ostamassa paperia, kun aloin seurata arviolta noin 60-70 vuotiaan miehen toimintaa samaisella osastolla.
Hän vilkuili ympärilleen hieman hämillään olevan näköisenä ja ei oikein tiennyt minkä paketin olisi ostanut. Minä nappasin Lambi pakettini ja jostain kumman syystä sanoin miehelle että "kannattaa kokeilla, tämä on ihanaa"... SIIS MITÄ??? No mies otti paketin hyllystä, luki ilmeisesti yhden tekstin rullan kyljestä ja heitti ihana hymy kasvoillaan Lambi paketin omaan ostoskärryynsä ja vinkkasi minulle silmää. Oi ei, miten herttaista.
Aloin jo mielessäni kehittää tarinaa siitä miten mies menee kotiin vaimonsa luo ja näyttää hänelle tämän ihanan ostoksen. Vaimo hymyilee ja suukottaa miestään ja tuntee itsensä taas nuoreksi ja.. ja.... ja..........
Pienillä asioilla on siis merkitys iästä riippumatta.
Illalla viestittelin hetken vielä miespuolisen ystäväni kanssa sosiaalisessa mediassa. Hän on löytänyt elämäänsä mukavan naisen ja minulle tuli niin ihana olo siitä, kun huomaa toisen olevan onnellinen.
Rakkautta siis on olemassa, ja sitä voi löytyä vielä minunkin iässä. Oikeastaan minähähän olen vielä nuori jos tarkemmin ajatellaan. Ikäkriisikin siis hellitti hetkeksi.
Missä se minun prinssini sitten ikinä luuraakaan, täällä minä häntä odotan ja olen lähes varma siitä että jonain päivänä minullakin on joku joka huolehtii siitä etten kaadu liukkaalla kelillä ja joku joka saa hymyn kasvoilleni pienillä romanttisilla eleillä. Pitää vain olla kärsivällinen ja elää elämäänsä silmät ja sydän avoimena.
Kyllä se onni minut sitten aikanaan löytää.....
Nyt kun tosiaan olen alkanut taas treffailla. On puheenaiheeksi noussut se, että mitä ensimmäisillä treffeillä tehdään?
Minne mennään ja kuka siitä päättää?
Olenkohan hiukan vanhanaikainen, mutta mielestäni ensinnäkin miehen tulee pyytää naista treffeille joille hän myös naisen hakee.
On toki ihan fiksua kysyä, mitä nainen haluaisi treffeillä tapahtuvan.
Mennäänkö siis elokuviin, kahville, syömään vai jotain aivan muuta.
Mutta itse pidän siitä, että mies valitsee paikan. Näin saan miehestä jonkinlaisen käsityksen heti alkuunsa.
Kertoohan se jotain ihmisestä jos ensimmäisillä treffeillä mennään juomaan pystykahvit "Esson baariin" tai jos esimerkiksi mies ehdottaa piknikkiä puistossa...
Pitääkö treffeille tuoda jotain?
Itse olen kuitenkin sen verran romantiikkaa kaipaava nainen, että minusta ihana ele mieheltä olisi tuoda vaikka kukka tai esimerkiksi suklaarasia ensimmäisille treffeille. Toki mikä tahansa muistaminen käy. Tällä tarkoitan siis sitä, että omaperäisellä pienellä muistamisella ainakin minut saisi ajattelemaan että mies on tosissaan ja on miettinyt tapaamistamme jo etukäteen.
Mitään ihmeellisyyksiä ei siis tarvita, myös kesällä ulkoa noukittu kukka, oli se sitten päivänkakkara tai mikä tahansa olisi siis ihan hyvä sekin.
Nämä asiat ovat toki jokaisen henkilökohtaisia mieltymyksiä. Joten joku toinen saattaisi tykätä vaikka vuorikiipeilystä tai treffeistä taidegalleriassa... ihan mikä kutakin miellyttää. Uskon että on niin monta tapaa mennä ensimmäisille treffeille kuin on treffaajiakin.
Turvalliseksi ja toimivaksi ensitapaamiseksi itse olen nyt päätynyt seuraavaan. Joko kahvila tai sitten lounas. Siinä samalla kun ryystää kahvia ja tukehtuu pullaan tai nauttii lounasta on helppoa puhella asioista noin yleensä ja tutustua toiseen. Näin aika on tavallaan rajattu siihen (kahvittelu/lounas) hetkeen, eli mikäli tuntuu että kemiat ei natsaa on helppo kiittää ja poistua paikalta.
Innolla jään nyt siis odottamaan tuleeko treffeistä täysosuma vai täysi fiasko. Jälkimmäiseen en kyllä ihan heti uskoisi koska mies vaikuttaa puheliaalta, huumorintajuiselta ja mukavalta.
Sittenhän sen näkee miten ämmän käy :)
Nyt kuitenkin unohdan treffihöpinät täksi illaksi ja rentoudun raskaan työviikon jälkeen saunan ja lasillisen kuohuvaa kanssa.
Tarkoitus olisi pyhittää tämä ilta minun kullan-muruilleni ja siis viettää laatuaikaa, jälkikasvun iloisessa seurassa.
Mitä elämä olisi ilman naurua? Olen pohtinut tässä kuluneen viikon aikana. Miksi toisille ihmisille iloitseminen muiden onnesta tai onnistumisesta on toisinaan niin hankalaa? Eihän se ole heiltä pois jos jollain toisella menee hyvin. Eikö meillä kaikilla olisi paljon parempi elää ja olla jos voisimme aidosti iloita sekä omista että toisten onnistumisista?
Koska itse omaan melko positiivisen elämänasenteen, "ruikuttavat" ja turhista asioista valittavat ihmiset saavat minut toisinaan lähes raivon partaalle.
Toisinaan vaikka asiat olisivat hyvin, murehditaan sitä että miten huonosti ne voisivat olla tai sitä miten huonosti ne jokatapauksessa pian ovat... MITÄ IHMETTÄ???
Eikö ihminen uskalla sanoa ääneen olevansa onnellinen siitä miten asiat ovat ilman suurta pelkoa siitä miten huonosti ne voisivat olla?
Itse en jaksaisi moisella pohdiskelulla päätäni vaivata. Jos asiat on hyvin hymyillään ja jos taas jostai syystä ovat vähän laskusuhdanteessa koitetaan ponnistaa ylös kuopasta ja suunnistaa parempaan.
Itselläni on hassunkurinen jo tavaksi tullut pikku rituaali jonka toistan niinä aamuina, jolloin tiedän jotain hankalaa tai haastavaa olevan luvassa.
Katson peiliin ja sanon itselleni "tästä tulee hyvä päivä". Uskokaa pois se auttaa. En muista olisiko kertaakaan näinä päivinä tullut vastaan muuta kuin hyvää.
Nyt joku miettii että, hyi miten ällöttävän positiivista ajattelua... No näin on.
Tottakai ihmisillä on toisinaan huonoja päiviä, myös minulla. Mutta miksi omaa pahaa oloaan täytyisi purkaa kanssaihmisiin ja levittää vai tätä ärtyneisyyttä ympäristöönsä?
Tekeekö se muka oman olon yhtään sen paremmaksi?
Iloitkaamme siis tästä päivästä ja kertokaa itsellenne illalla nukkumaan mennessä että huomisesta tulee loistava päivä.
Kun saat odottamattoman hymyn, koko päivästä tulee onnellinen :)
Pikainen postaus kiireisen päivän vuoksi. Eliittikumppaneista on löytynyt muutama mukava ihminen ja treffejä sovitaan :) Kerron loppuviikosta millaisia miehiä siis on tarjolla. Miksi en tehnyt tätä aiemmin?
Vähän jännittää, mutta eikö se ole hyvä? :)
Viikko on ollut muutenkin melko omituinen. Ihan niin kuin ympärillä pörräisi nyt jos jonkinlaista mahdollisuutta.
Olen pohtinut jo monesti yksin vitetyn 3 vuoden aikana, osaisinko enää olla parisuhteessa? Vai olenko onnellisempi juuri näin?
Miksi ihmiset hakevat aina parisuhdetta? Luoko se jonkinlaista turvallisuutta elämään?
Moni sinkku (käytän nyt tätä sanaa, vaikka en siitä niin kovin välitäkkään) elää aivan onnellisena. Eikä edes tahdo luoda pysyvää parisuhdetta. Mikä heitä vaivaa? Ovatko he sitoutumiskammoisia? Vai onko heidän elämänsä oikeasti sellaista mitä he tahtovat?
Toki sinkkuna, ihmisellä on tietynlainen vapaus olla ja mennä miten tahtoo, ja voi olla että moni parisuhteessa eläjä antaisi mitä vain, päästäkseen heidän paikalleen. Mutta eikö ihmistä ole luotu elämään pariskuntana?
Itse olen tällä hetkellä ihan tyytyväinen elämääni. Mutta valehtelisin jos sanoisin että, en kaipaa lähelleni ihmistä. Ystävät ja tuttavat ovat toki suurena apuna, kun kaipaan juttuseuraa, mutta ajaako se saman asian kuin parisuhde? Entä juhlapyhät, lomat tai muut vastaavat ? Sinkkuna tuntee aina olonsa hieman ulkopuoliseksi, kun tuttava pariskunnat suunnittelevat kesälomiaan tai muuta vastaavaa. Eikä olo ole välttämättä myöskään kovin mukava jos satut olemaan porukan ainut sinkku illanistujaisissa.
Olisihan se ihanaa jakaa unelmat ja arjen haasteet, niin ilot kuin surutkin jonkun tärkeän ihmisen kanssa. Sitä ei pidä kieltämän. Mutta entä ne parisuhteiden varjoisat puolet? Siis ollako vai eikö olla? Kas siinä pulma.
Toisinaan kun kuuntelen ystävieni vuodatusta siitä miten huonossa liitossa he elävät ja miten kaipaavat niitä aikoja, jolloin kukaan ei ollut "kontroloimassa" heidän elämäänsä. Mietin hiljaa, mielessäni hymyillen, miten onnekas olenkaan.
Minulla on toki ollut onnea saada 2 ihanaa lasta, joitka tuovat elämääni niin paljon iloa ja rakkautta. Mutta entä ne ihmiset, jotka elävät aivan yksinään? Ja entä, kun omat lapseni kasvavat ja muuttavat omilleen?
Miten minun raukan sitten käy? Tahdonko vanheta yksin, jos minulle edes elinaikaa suodaan niin pitkää?
Tahdommeko aina sitä, mitä meillä ei ole?
Päädyn siis lopulta sellaiseen johtopäätökseen, että en välttämättä tarvitse vakituista kumppania vierelleni kulkemaan.
Mutta jos sellainen jostain sattuisi elämääni ilmestymään, olisin siitä äärettömän onnellinen.
kuva: medimanage.com
Kaikkihan meistä tarvitsevat rakkautta. Elimme sitten yksin tai yhdessä....... <3 <3 <3
Viime yö meni lähinnä hyöriessä ja pyöriessä sängyssä. Ikävä kyllä tähän sängyssä pyörimiseen syynä oli tuo aina yhtä kamala täysikuu.
Mikä saa ihmisen käyttäytymään oudosti täydenkuun aikaan? Miksi uni ei tule vaikka ikkunaa peittää pimentävät verhot?
Itse olen hyvät unenlahjat omaavaa tyyppiä, mutta täydenkuun aikaan jokin kumma voima häiritsee unta. Olo on levoton ja ehkä jopa hieman pelokas.
Ihan hassultahan tämä kuulostaa. Miksi muka taivaalla möllöttävä kuu olisi syypää unen laatuun? Varsinkin jos sitä ei edes näe pimeässä huoneessa.
Tälle kuuhulluudelle ei ilmeisesti ole mitään tieteellistä perustetta
(voin toki olla väärässä).
Mutta silti, se saa suuren joukon ihmisiä ja eläimiä käyttäytymään omituisesti.
Eli jotain outoa siinä kyllä on.
Yö meni siis lähinnä valvoen joten nyt on hieman käynnistysvaikeuksia päästä ylös sängystä ja töihin. Nythän on vielä MAANANTAI :( Mitä tästä päivästä oikein tuleekaan?
Kuppi kahvia, lapset kouluun ja reippaana töihin :)
Eilen illalla kävin taas kurkkaamassa, millaisia viestejä olin saanut aikaisemmin mainitsemilleni treffisivustoille. Sattumaa tai ei, päätin lukea jostain syystä vain yhden viesti. Viesti alkoi sanoilla: Osaatko paistaa lettuja?
Hetken mietin, kuka ja millainen ihminen kysyy tuollaista? Viestin lähettäjä oli kuin olikin miespuolinen kohtalotoverini. Hetken netissä viestittelyn jälkeen mies antoi minulle puhelinnumeronsa ja pyysi soittamaan jos ja kun olisin siihen halukas.
Raapustin numeron viestilapulle ja laitoin sen jääkaapin oveen, odottamaan josko uskaltaisin soittaa hänelle.
I just called to say...
Iltapalaa laittaessa, lappu jääkaapin ovessa tuijotti minua kutsuvasti.
Mahtaakohan hän jo nukkua? Herätänkö nukkuvan lapsen? Mitä jos hän ei vastaakkaan?
Soitanko vai laitanko viestin? Odotanko muutaman päivän? Kysymykset poukkoilivat päässä.
Lopulta päätin laittaa lyhyen tekstiviestin. Eikä kulunut aikaakaan, kun puhelin piippasi ja sain paluuviestin.
Kahvilatreffit tuli nyt sovittua joten tästä on hyvä jatkaa.... :)
Lueskelin monia kirjoituksia siitä, että eikö yksinhuoltajaisä kelpaa enää kelekkään? Hölmöjen puhetta, sanon minä.
Mikäs sen parempaa esimerkiksi minun tilanteessani elävälle yh äidille olisi, kuin löytää ihana mies jolla itselläkin olisi jo lapsia.
Kuten jo taisin aikaisemmin jossain sanoa, minun lapsilukuni on täysi. Joten suhde lapsettomaan mieheen saattaisi jossain kohtaa kariutua kumppanin lapsitoiveisiin. Mies jolla siis olisi jo lapsia, ymmärtäisi huomattavasti paremmin millaisessa tilanteessa itse elän. Myöskään tällaisessa suhteessa ei tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa siitä ettei itse enää aio lasten tekoon ryhtyä, niin mukavaa puuhaa kuin se onkin ;)
Viikonloput ovat yh isien "metsästykseen" otollista aikaa. Itse huomaan usein jääväni seuraamaan sitä, miten isät toimivat lastensa kanssa. Samalla mielikuvitus alkaa laukata ja koitan analysoida että millainen kumppani hän mahdollisesti saattaisi olla?
Yleisesti ottaen muutenkin olen sekä työssäni että vapaa-ajalla huomannut että asioista on helpompi puhua toiselle ihmiselle joka elää tai on elänyt samankaltaisessa tilanteessa kuin itse elää. Yh isästä saattaisi siis saada hyvän keskustelukumppanin.
Hyviä paikkoja tavata näitä ihanuuksia ovat:
Ravintolat (yleensä pikaruokalat). Menkääpä huviksenne McDonald's:iin lauantaina iltapäivällä, ja katselkaa ympärillenne. Siellähän niitä vilisee. Siinä samalla kun lapset leikkivät ja itse istuu pöydässään yksin pupertamassa hampurilaista on helppoa aloittaa keskustelu viereisessä pöydässä istuvan isän kanssa vaikka lasten iästä.
Toisena hyvänä paikkana olen havainnut kaikki lasten suosimat toimintakeskukset. Leikkipaikat ja uimahallit ovat esimerkiksi aivan loistavia paikkoja. Uimahallissa esimerkiksi pääsee jo "pintaa syvemmälle" heti ensi tapaamisella. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan :)
Terveyskeskusten odotustilat, kauppakeskukset, uimarannat, huoltoasemat, elokuvateatterit.... heitähän on jokapuolella.
Nyt ei siis muuta kun uimahallin kautta elokuviin......
Eliittikumppanin sivuilta nousi yhdeksi tärkeäksi aiheeksi kysymys, voiko kaukosuhde toimia?
Mitä asioita pitäisi ottaa huomioon suhteessa jos yhteistä aikaa on vain rajoitetusti? Miten hoitaa ja ylläpitää suhdetta jos välissä on valtameri ja tuhansia kilometrejä?
Henkilökohtaisesti monen vuoden kaukosuhteessa eläneenä, minulla on siis jonkinlainen käsitys asiasta ja näin ollen uskallan ilmaista oman kantani asiaan melko jyrkästi. EI VOI TOIMIA PIDEMMÄN PÄÄLLE!
Nyt siis puhun siitä että rakkauden kohde asuu toisessa maassa, tuhansien kilometrien päässä ja yhteen maahan yhdessä asettuminen ei ole vaihtoehtojen listalla alaikäisten lasten, uran tai kulttuurierojen vuoksi.
Kuten sanotaan rakkaus on sokea, pitää tämä väite täydellisesti paikkansa. Kun oikein rakastaa, aivot ilmeisesti lakkaavat toimimasta jollain tasolla ja sitä seuraa vaan sydämensä ääntä. Mikään este ei tunnu mahdottomalta ja lause jonakin päivänä, venyy viikoiksi, kuukausiksi ja vuosiksi ennen kuin ehtii edes huomata.
Plussat kaukosuhteessa antaisin ehdottomasti sille että koska yhteistä aikaa oli vain rajoitetusti, olivat ne hetket aina täydellisiä. Riitoja ei ollut ja toisen vierellä vietettyä aikaa osasi arvostaa aivan eri tavalla. Toki aina yhdessä ollessa oli läsnä edessä oleva eron hetki johon ei koskaan tottunut. Joka ikinen kerta se riipaisi aivan yhtä lujaa, ja lamaannutti täysin päiväkausiksi.
Kuinka moni "normaalissa" parisuhteessa vuosia elänyt, voi puhtaalla omallatunnolla sanoa että omasta kumppanistaan erossa olo olisi joka kerta raastavaa? Itse myös avioliiton ja "normaalin" parisuhteen kokeneena tiedän, että jossain vaiheessa sitä alkaa pitämään kumppaniaan itsestäänselvyytenä ja välillä jopa salaa toivoo tämän lähtevän johonkin, jotta saisi hetken olla itsekseen. Tällaista tunnetta kaukosuhteessa tuskin koskaan tulisi. Asioilla on siis aina kaksi puolta.
Nykyaikana yhteydenpito kaukosuhteissa on tosiaan helpottunut, ELÄKÖÖN INTERNET!
Videopuhelut muodostuivat päivittäisiksi rutiineiksi joilla pidimme yhteyttä, joskus jopa tuntikausia.
Toki myös puhelin, tekstiviestit, kirjeet, kortit, yllätyslahjat ja kukkalähetykset olivat tapa kommunikoida ja välittää päivittäisiä ajatuksiaan toiselle. Hankalimpia hetkiä olivat ehkä ne, jos toinen sairasti eikä voinut olla lähellä pitämässä huolta hänestä tai päinvastoin jos itse oli sairaana eikä saanut tärkeää ihmistä lähelleen. Muistan jopa kerran sairaalassa ollessani hiippailleeni yöllä salaa puhelin kourassa nurkan taakse soittamaan puhelun, vaikka minua oli ehdottomasti kielletty lähtemästä liikkeelle. Voi sitä saarnan määrää, jonka sain yöhoitajalta kun jäin kiinni...tässä sen siis näkee, kun tunteet astuvat peliin on järki jäässä.
Niiden vuosien aikana lentokentät tulivat tutuiksi meille molemmille, ja osasin ulkoa useamman lentoyhtiön aikataulut. Meistä kehittyi siis nopeita ja taitavia matkustajia. Kentällä oltiin vain hetki ennen koneen nousua, passi ja hammasharja takataskussa. Ruumaan ei koskaan laitettu laukkuja koska toisessa päässä ulos pääsi nopeasti. Aikaa ei siis hukattu minuttiakaan. Hulluimpana päähänpistona jäi ehkä mieleen kerran treffit lentokentällä... kyllä!! Lomaa ei töistä saanut mutta pakko oli nähdä. Treffasimme siis helsinki-vantaalla muutaman tunnin kunnes oli paluulennon aika. Kaikkea sitä ihminen tekeekin....
Vuosien saatossa mieleen pilkahti ajatus että onko tässä mitään järkeä jos yhteisestä tulevaisuudesta ei ole varmuutta? Tuhlaammeko vain kallista aikaamme vai pitäisikö vielä jaksaa odottaa hetki? Sen enempää yksityiskohtia ruotimatta päädyimme siis lopulta siihen, että oli aika päättää ollako vai eikö olla?
Ja niinhän siinä sitten kävi että tiet erkanivat. Liekö nämä kokemukset olla syy siihen, että menetin uskoni rakkauteen pitkiksi ajoiksi.
Niin ihania kuin ne vuodet olivatkin. Kokemusta rikkaampana ja siitä kovan hinnan maksaneena totean siis että kaukosuhteet ovat ehkä kuitenkin liian hankalia ja monimutkaisia pidemmän päälle.
Henkilökohtaisesti en samaan leikkiin enää ryhtyisi.
Joskin rehellisesti sanoen, toisinaan herkkinä hetkinä mietin. Missä olisin nyt, jos olisin jaksanut vielä hetken odottaa? Olisiko unelma yhteisestä kodista auringon alla ja liudasta pikku prinsessoja ja prinssejä toteutunut? Vai itkisinkö edelleen itseni iltaisin yksin uneen? Sitä emme koskaan saa tietää.
Toisaalta mietityttää myös ajatus siitä, millaista elämäni olisi, jos emme olisi koskaan kohdanneet?
Kaikesta huolimatta, edelleen lämmöllä noita vuosia muistaen, olen jatkanut elämääni ja löytänyt uskoni siihen että jossain odottaa se Mr. right. Pitää vain löytää hänet....
ANTAKAA MIELIPITEENNE SIVUN LAIDASSA OLEVAAN KYSYMYKSEEN VOIKO KAUKOSUHDE TOIMIA?
Eliittikumppanin sivustoille oli siis jostain kumman syystä tulvahtanut 3 päivän aikana liki 80 viestiä. Ei yhtään hullumpi saldo keski-iän kriisissä vellovalle hölmöläiselle.
Osa viesteistä oli vastaa 5 kysymykseen tyylisiä. Sivustoilla voi siis valita lukuisista kysymyksistä 5 tärkeintä ja lähettää ne kiinnostuksen kohteelle. Valmiita vastaus vaihtoehtoja oli 4 ja lisäksi yksi omavalintainen vastaus.
Vastailin muutaman miesehdokkaan kysymyksiin ja lähetin heille "hymyn" kiitokseksi vaivan näöstään. Kun olin vastannut kysymyksiin ja lähettänyt vastaukset niiden lähettäjälle, olikin minun vuoroni lähettää kysymyksiä. Minä valitsin seuraavat kysymykset:
Mitä haluat ehdottomasti tehdä suraavan 10 vuoden aikana?
Kun herätyskelloni soi....
Mitkä asiat naurattavat sinua eniten?
Matkustat kesällä välimerelle, mitä otat ehdottomasti mukaan?
Herrasmies on....
Näin jälkikäteen ajateltuna, mitä ihmettä minä oikein mahdoin ajatella noita kysymyksiä valitessa? Pystynkö muka noiden kysymysten perusteella valitsemaan ne ihmiset jotka mahdollisesti kiehtoisivat minua jollain tapaa? No, toisaalta jos aamulla herätyskellon soidessa mies jatkaa uniaan tarkoittaa se ehkä sitä että mies on työtön, mikä sekään ei välttämättä ole ylittämätön este mutta toivoisin kuitenkin että miehellä olisi edes jokin työ. Ja jos taas seuraavan 10 vuoden aikana mies haluaa lapsia on minun valitettavasti karsittava nämäkin pois koska minä olen jo lapseni tehnyt. Ehkä näissä kysymyksissä siis oli tosiaan jokin idea. Tiedä häntä, mutta nyt jään innolla odottamaan vastauksia.
Suuret plussat saivat 4 hurmaavaa herrasmiestä, jotka kukin lähettivät juuri sopivasti huumorilla höystetyt ja silti järkevää asiaa täynnä olevat viestit. Kahdella heistä oli ennestään lapsia, mikä sekin on mielestäni plussaa. Toinen näistä lapsettomista kirjeen kirjoittajista oli kyllä ihanan romanttinen kirjeen perusteella, mutta parisuhteiden kruunaamattomana pessimistinä oletin heti että ne sanat olivat jostain lainattuja....
No joka tapauksessa avoimin mielin ja innolla jään tosiaan odottamaan mitä tuleman pitää.
Koska minulla ei siis sitä elämäni miestä vielä ole, on tämä poikaystävätyyny loistava korvike kun tarvitsee kainaloa johon käpertyä romanttista leffaa katsomaan. Tämän ihanuuden hankin mulletoi.com verkkokaupasta jokin aikaa sitten. Päivääkään en ole ostostani katunut! Myös lapset ja perheemme koira käpertyvät usein tämän "varasylin" lämpöön. On muuten ihan loistava tyyny myös silloin jos selkää särkee. Siihen kun asettelee itsensä kunnon kylkiasentoon, tukee tyynyn takaosa ihanasti selkää.
No mutta tyynystä eteenpäin...
Illan leffaksi romantiikan nälkään valitsin jo moneen kertaan katsotun
THE NOTEBOOK -Rakkauden sivut-
Elokuva on vuonna 2004 ilmestynyt draamaelokuva joka pohjautuu Nicholas Sparksin samannimiseen romaaniin. Pääosissa esiintyvät Ryan Gosling (Noah) ja Rachel McAdams (Allison).
Kuten dvd:n kannessakin sanotaan "paras rakkaustarina vuosiin" pitää tämä 100% paikkansa.
Ihana tarina rakkaudesta, joka kestää läpi elämän vastoinkäymisistä huolimatta.
Huomenna kerron muuten eliittikumppani projekstista lisää....
ELIITTIKUMPPANI tuo Suomen markkinoille uuden seuranhakupalvelun sinkuille, jotka etsivät pitkäaikaista parisuhdetta. Tieteelliseen persoonallisuustestiin perustuen ELIITTIKUMPPANI antaa jäsenilleen kumppaniehdotuksia, joiden kanssa heidän on todennäköistä luoda pitkäaikainen, vakaa ja onnellinen parisuhde. Laadukas palvelu pitää sisällään yksitellen tarkastetut profiilit, laajan neuvonta-osion kumppaninhakuun liittyen sekä korkeatasoisen asiakaspalvelun. http://www.eliittikumppani.fi/lehdisto/lehdistoetiedotteet/eliittikumppani-suomeen
Pitkän harkinnan jälkeen päädyin siis tähän. Säälittävää tai ei, päätin väsätä profiilin kyseisille sivuille. Profiilin luonti oli melko helppoa mutta aikaa vievää. Sivuille ei itse asiassa tarvinnut itse kirjoittaa mitään "mainos puhetta" vaan käytännössä vastailtiin vaan kysymyksiin eri elämän osa-alueilta (tyyliin, rasti ruutuun oletko vai etkö vai jotain siltä väliltä). Kysymyksiä oli muuten ihan älyttömän paljon, ja usko oli loppua jossain vaiheessa. Mahtoiko se kone noilla lukemattomilla kysymyksillään mitata myös ehdokkaiden pinnan kestävyyttä? No joka tapauksessa lopuksi kone väläytti eteeni vastauksieni perusteella laaditun persoonallisuusprofiilin. Aikaa tähän puuhaan kului noin tunti ja rahaa paloi 39,90€ (tällä rahalla sai kuukauden palvelut). Pieni hinta siitä jos löytäisi elämänsä rakkauden. Eikö? Jäin vaan miettimään että miksi sivustoilla kaupiteltiin alennuksella vuoden sopimusta? Roikkuvatko jotkut ihmiset vuoden näillä sivustoilla? Eikö se ala jo olemaan epätoivoa?
No, pitääkö tämä koneen laatima persoonallisuusprofiili paikkansa vai ei, sitä on itse huono mennä arvioimaan. Ensimmäisen päivän saldo oli joka tapauksessa huikeat 38 viestiä!!! JIPII :)
Nyt siis vaan lueskelemaan millaisia prinssejä eliittikumppanit minulle tarjoaa....
KÄYKÄÄ VASTAAMASSA KYSELYIHIN TUOSSA SIVUN OIKEASSA LAIDASSA, ETTÄ TIEDÄN ETSIÄ RAKKAUTTA OIKEASTA PAIKASTA JA SAAN KÄSITYKSEN SIITÄ MINKÄ IKÄINEN ON KESKI-IKÄINEN :)
Voiko netistä oikeasti löytää jonkun "normaalin ihmisen" elämäänsä? No, ihan lähipiirissä on muutama esimerkki siitä että kyllä voi. Deitti sivustoja on niin monia, mistä siis tietää minne sitä uskaltaisi laittaa ilmoituksen? Onko se ylipäätään turvallista?
No ajatellaan että se olisi turvallista ja ei niin kovin säälittävää... Siis miten luoda mielenkiintoinen ja oikealla tavalla huomiota herättävä deitti profiili? Sellainen joka sulkee pois kaikenmaailman hörhöt ja sen yhden asian perässä juoksevat hyypiöt? Näihin asioihin on netti pullollaan ohjeita joten ei kun lukemaan ja profiilia väsäämään. Säälittävää tai ei kaikki keinot ovat sallittuja tässä iässä jos ei halua mädäntyä yksinään....
.jpg)
